Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elämää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elämää. Näytä kaikki tekstit

R.I.P.

lauantai 2. heinäkuuta 2016


Erilainen heinänuha

sunnuntai 9. elokuuta 2015



Hengitysvaikeuksia. Ehkä nyt helpottaa, kun heinä tuli nenästä. Eläinlääkäri tähysti nenän, mutta ei löytänyt mitään. Tämmönen sieltä kuitenkin aamulla tuli ulos. Siis toi heinä, kynä antaa vaan mittasuhteet.




Heinä nenässä ei ollut ensimmäinen kerta, samoin kävi mm. viime vuonna.



Uimassa

perjantai 7. elokuuta 2015

Hellepäivä, joten käytiin mökillä uimassa :-)


Kesä ja frisbee

lauantai 27. kesäkuuta 2015


Leikkiä lattialla

lauantai 6. kesäkuuta 2015

A photo posted by Väpä (@vapatheboston) on

Wappu

perjantai 1. toukokuuta 2015

Taas on suuri ilmapallojuhla!







Peiton vankina

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Tänään pientä kikkailua... Sänkyyn päikkäreille, ja jotenkin ujuttaudutaan pussilakanan sisään. Sitten pää läpi pussilakanan yläosan pikkureiästä. Mutta eihän loppukoira sieltä mahtunutkaan. Väpä siis solmussa pussilakanan sisällä. Eipä auttanut muu kuin haukkua ihmiset apuun.


Lunta maassa

lauantai 13. joulukuuta 2014

Yöllä oli tullut lunta. Nuorempana Väpä aina hyppi innoissaan lumipallojen perässä ja yritti haukata niitä. Nyt ikä alkaa ilmeisesti painaa, kun kertaakaan ei pallon perään kunnolla hypännyt. Väpä kuitenkin räksytti innoissaan lumipalloille. Väpä ei olisi halunnut tulla ollenkaan takaisin sisälle. Ulkona on niin kivaa!


Tekniikkapallo

torstai 2. lokakuuta 2014

Väpä sai tekniikkapallon. Kymmenen minuutin kuluttua pallosta oli ilmat pihalla ja pinta kuorittuna.

Parasta hupia!

Willan willitykset

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kauppakeskus Willan willityksistä saatiin ilmapallo. Yllättävän pitkään se kesti ehjänä. Kamera ei ihan pysynyt vauhdissa mukana :-)


Mökkeilyä

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014


Pari kuvaa mökkireissulta.



Herne... Ei kun heinä nenässä

lauantai 7. kesäkuuta 2014


Väpä pärski koko viikon. Eläinlääkärireissu, jotta nähdään mikä on vialla. Väpä nukutettiin, niin nenään näki kunnolla. Heinä sieltä löytyi. Taas. Näin on käynyt ennenkin. 

Nenää kaivettiin yli puoli tuntia ennen kuin heinä saatiin pois. Lääkäri meinasi jo luovuttaa, mutta onneksi lopulta onnistui. Ilta meni tokkurassa, mutta nyt on kaikki taas kunnossa :-)


Väpä 9v

perjantai 9. toukokuuta 2014

Väpällä on tänään synttärit! Niitä juhlistetaan perinteiseen tapaan ilmapalloja puhkomalla.


Frisbeetä maaliskuussa

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Normaalisti maaliskuussa jahdataan lumipalloja. Torstaina lumet oli sulaneet pois ja pihalla sai juosta frisbeen perässä. Nyt viikonloppuna on taas normaali talvikeli ja valkoinen maa.


Väpän ja tyypin ensikohtaaminen

perjantai 7. helmikuuta 2014


Tällainen kannettiin kotiin. Väpä on suhtautunut tulokkaaseen hienosti. Väpä tosin ihmettelee, kun vauvaa ei saada aina nopeasti hiljaiseksi. Väpä voisi silloin auttaa tyypin rauhoittamisessa.

Patteri

tiistai 14. tammikuuta 2014

Ulkona -16 pakkasta. Sisälläkin palelee. Onneksi olohuoneeseen haettiin lisäpatteri. Sen edessä on hyvä paikka makailla.




Uudenvuodenaatto ja pauke

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudenvuodenaattona oli jälleen kerran kova pauke. Tällä kertaa kyläpaikassa ei onneksi sisälle kuulunut kovia ääniä. Mutta silti koko ilta meni räjähdyksiä pelätessä. 


Saunan oven edessä oli hyvä paikka. Välillä pystyi jopa menemään makuulle. 


Normaalisti Väpä piiloutuu pauketta sängyn alle. Nyt ei onneksi niin tarvinnut tehdä, oli sen verran parempi äänieristys talossa. Loppujen lopuksi illasta selvittiin ihan hyvin. Mutta vuoden viimeinen päivä on aina se tyhmin.



Joulu

keskiviikko 25. joulukuuta 2013


Lempipaikka aattona oli maata lahjakasan edessä ja vahtia lahjoja. Väpä oli illalla ihan poikki kaikesta vahtimisesta ja lahjojen avaamisesta. Kun kinkunsulattelulenkillä tuli vastaan kaksi bostonia, niiden omistaja ihmetteli ja kysyi, onko Väpä aina näin rauhallinen :-). Ei tosiaankaan, mutta jouluaatto oli tälle tontulle rankka päivä.


Pikkujoulut

sunnuntai 22. joulukuuta 2013


Käytiin pikkujouluissa, joista tulikin Väpälle oikea temppukoulu.