Bostoni testaa: Nintendo Walk with me! –askelmittari

lauantai 26. helmikuuta 2011

Kiinnostaako tietää, mitä koirasi puuhaa yksin kotona ollessaan? Tai saako karvainen kaveri joka päivä tarpeeksi liikuntaa? Lähinnä ensimmäinen kysymys askarrutti meitä. Väpä on sen verran liikkuvaa sorttia ettei liikunnan vähyydestä ole pelkoa. Kaupan pelihyllystä on löytynyt jo kohta kahden vuoden ajan Nintendon DS-käsikonsolille askelmittari, joka lupaa toimivansa niin ihmisille kuin lemmikeille. Väpä otti laitteen testiin.


Perusvaatimuksena tietysti on, että taloudesta löytyy innokkaan liikkujan lisäksi Nintendo DS-sarjan pelikonsoli. Meiltä löytyy muutamam vuoden ikäinen DS lite, joten myös tämä perusvaatimus on täytetty. Paketti sisältää pelikasetin, joka on ulkoisesti aivan samankokoinen kuin normaali DS-peli. Lisäksi paketissa on kaksi askelmittaria, väriltään musta ja valkoinen. Askelmittarissa on pieni vihreä valo, joka vilkkuu liikkumisen tahdissa. Mittari tallettaa askeleiden lukumäärän minuutin tarkkuudella. Tiedot siirretään askelmittarista langattomasti nappia painamalla DS-pelikasetille. Askelmittarissa riittää muistia viikoksi, joten joka päivä ei tarvitse tietoja muistaa siirtää. Askelmittarissa itsessään ei ole numeronäyttöä, joten tiedonsiirto on aina tehtävä kun haluaa nähdä mittarilukeman.

Koska askelmittareita on paketissa kaksi, voi toisen kiinnittää koiran pantaan ja toisen laittaa mittaamaan isännän tai emännän liikkumista. Pantaan kiinnitys on helppoa, sillä mittarissa on vyöklipsi tätä varten. Väpän käytössä tosin pelkkä klipsikiinnitys ei ollut riittävä, mutta askelmittarin kiinnityksen voi varmistaa solmimalla mittarin narulla kiinni pantaan. Mittarissa on narun pujottamista varten reikä. Kiinnityksen voi tehdä huolella, sillä askelmittaria ei tarvitse irrottaa pannasta askeleiden lukemista varten. Naruvarmistus on bostonikäytössä suositeltavaa!

Musta askelmittari kiinni Väpän pannassa.


Pelikasetille on tietysti luotava käyttäjäprofiilit, joihin ohjelma tallettaa monipuoliset tilastot liikkumisesta. Ohjelma on suunniteltu toimimaan sekä ihmisillä että koirilla.

Käyttäjäprofiilit.



Tilastoista näkee päivittäisen liikkumisen todella hyvin, sillä graafissa näkyy askeleiden määrä ympäri vuorokauden. Normaalina arkipäivänä näkyy hyvin aamulenkki, jonka jälkeen testaaja on ollut useamman tunnin täysin paikallaan. Väpällä on siis todistetusti hyvät unenlahjat. Iltapäivällä liikkuminen näyttää hieman lisääntyvän, kun odotetaan työpäivän päättymistä. Ja sitten päästäänkin taas lenkille. Mielenkiintoinen havainto on, että Väpä rauhoittuu nukkumaan normaalisti vasta kahden jälkeen yöllä, vaikka muu perhe on nukahtanut reilusti aikaisemmin.

Isännän ja emännän työpäivä. Väpä vetää sikeitä.


Liikkumisen määrä kasvaa hurjasti silloin, kun käydään morjestamassa koirakavereita. Tällöin mittari rekisteröi parhaimmillaan yli 30.000 askelta päivässä! Mutta kyllä koirilla onkin vauhti päällä.

Liikuntapäivä koirakaverien kanssa.


Nintendo Walk with me! –askelmittari

Plussat:
+ Toimii sekä ihmisillä että koirilla, paketissa kaksi mittaria
+ Askelmittari voi olla aina kiinni pannassa
+ Tarkat tilastot
+ Helppokäyttöinen
+ Kestävä

Miinukset:
- Hinta, jos taloudessa ei ole entuudestaan Nintendo DS-konsolia. Itse askelmittaripaketti maksoi aikoinaan yli 60€, mutta nykyisin hinta on tippunut reilusti. Halvimmillaan se maksaa vain 20€.
- Askelmittarissa ei ole numeronäyttöä

Ei kommentteja :