Kalastamassa

torstai 30. heinäkuuta 2009

Käytiin Padasjoella kalastamassa. Väpä oli tietysti mukana veneessä, ja innostui kovasti kun hauki kävi vieheeseen kiinni. Suora linkki YouTubeen.

Vesikauhu

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Voihan vesisateet sentään. Välillä sataa ja ukkostaa. Tästä Väpä ei pidä ollenkaan, sillä taitaa olla vesikauhu? Eihän se mene edes sateella ulos...

Väpä veneilee

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009



Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten päätimme lähteä Sykäriin soutelemaan. Väpälle puettiin tietysti pelastusliivit päälle, koska uintitaidoista ei ole takeita.

Yritettiin myös hieman kalastaa. Onnistuikin ihan hyvin siihen asti kun saimme ensimmäisen kalan. Tästähän Väpä innostui, ja odotti että jokaisella seuraavalla heitolla järvestä nousee lisää pikku ahvenia. Väpä oli ihan täpinöissään, haukkui ja inisi koko ajan kun siimaa kelattiin. Joten kalastus loppui siihen, sen jälkeen keskityttiin auringonottoon :-)